Odotus.

Kaytavan katsossa oli halkeama. Se naytti joelta kartalla. Seinalla oli karttakin, sairaalan kartta. Se oli taynna vareja ja numeroita, jotka selitettiin alempana. Kartassa ei ollut "Olet tassa" pistetta, mutta tiesin kuitenkin olevani oranssilla alueella, numero neljassa. Kaytava oli hiljainen, vaikka se oli taynna. Se oli outoa, niin monta italialaista samassa tilassa, niin hiljaa. Kuului ainoastaan tervehdysten mumina, kun joku saapui. Minakin tervehdin ja minua tervehdittiin. Henkilokunnastakin suurin osa vahintaan nyokkasi kavellessaan kiireisena kaytavaa. Olin kaynyt sairaalalla joka paiva kahden viikon ajan, nahnyt aina samat ihmiset ja hoitajat. Tiesin, kuka vieraili kenenkin luona ja kuinka usein.

Vieressani kaytavalla seisoi vaalea nainen, joka purskeli kynsiaan. Hanen aitinsa oli osastolla, Erityisen huoneessa. Kuorsaava nainen, jonka hengitys riippui koneesta. Vaalealla naisella oli kaksi sisarta, joskus he kaikki kavivat vierailulla samaan aikaan, mutta lounasaikaan kavi ainoastaan vaalea nainen. Nurkassa istui kaunis nuori tytto, jonka isoseta oli muutaman huoneen paassa Erityisesta. Tytto kavi lahes joka paiva veljensa ja vanhempiensa kanssa. Mietin, kavisinko mina isosetaani katsomassa sairaalassa. En, en tieda isosedastani kuin nimen. Taalla laheinen suku on kirous seka siunaus, kukaan ei koskaan ole yksin. Hyvassa eika pahassa. Tiesin, etta takanani seisoi homssuinen nainen. Hanen tyttarensa oli osastolla, teini-ikainen tytto, jonka jaloissa oli vikaa. Tytto esitteli itsensa joka paiva eri nimella ja poltti aivan liikaa tupakkaa ja halusi viettaa aikaa kanssani. Tyton paras ystava osastolla oli mies, joka oli valiaikaisesti viides Erityisen huoneessa. Miehella oli kalapuikkoviikset ja 80-luvun silmalasit. Han kirjoitti kirjoja Mini Coopereista, korjasi niita ja lauloi niista. Nonno kaski pysya kaukana miehesta eika lukea kirjoja joita han antoi, koska mies kuului uusnatsien puolueeseen. En tiennyt uskoisinko, ei mies ollut edes kalju. Ja sain hanelta kirjojen lisaksi ruusun, jonka kukka oli korvattu punaisella Minilla. Se on Erityisen kirjahyllyn paalla.

Katselin muita vierailijoita ja mietin, etta he kaikki nayttivat vasyneilta. Kaikki tulivat paikalle liian ajoissa ja joutuivat odottamaan sulloutuneina kaytavaan. Osaston ovet pysyisivat kuitenkin suljettuina vierailuaikaan saakka, ennen sita oli laakarin kierros. Mietin, eiko nailla ihmisilla ollut parempakaan tekemista kuin kaytavassa seisominen, menisivat vaikka kahvilaan. Tai olisivat kotona vartin kauemmin. Hetken kuluttua ymmarsin, etta olin yksi heista. Mietin, mita he ajattelisivat minusta. Vasynyt ulkomaalainen tytto, joka tuli joka paiva liian aikaisin eika mennyt edes kahvilaan odottamaan. Silla valinhan ovet voisivatkin aueta, ehka tanaan laakarikierros paattyisi aikaisemmin. Mietin, saalivatko muut minua. Tuskin, kaikki olimme samassa veneessa. Jotkut enemman, toiset vahemman. Kaikilla kuitenkin huoli laheisesta ja sama menettamisen pelko. Ehka siksi tulinkin liian aikaisin. Siella, kaytavalla vasyneiden odottajien kanssa, en kerrankaan ollut saalin kohteena. Olin kuin muutkin.