Kyllä me pärjätään.: elokuuta 2009

Istuin varpaat auton kojelaudalla, join kylmää soijakaakaota ja lattia penkkini edessä oli täynnä suklaata, jota yritin varjella auringolta. Ilmastointi puhalsi niihin viileää ja toivoin, etteivät ne sulaisi. Autojono pysähtyi muutaman minuutin välein kun moottoritielle tuli liittymästä lisää autoja. Ajoittain tuntui omituiselta istua autossa kuljettajan puolella kuljettamatta, mutta aloin jo tottua siihen. Stereoista soi Sinatraa, Erityinen lauloi mukana ja katsoi minua hymyillen silloin kun ei katsonut tietä ajaessaan. Bruges oli jäänyt taakse, edesssä Brysseli ja vappuaatto.

Mieleeni palaa edellisen kaltaisia pienen pieniä muistoja, joita en tiennyt muistavani. Hyvin eläviä pätkiä viime vuosilta; muistan tuoksut, maut, tunnen lämmön ja näen yksityiskohdat. Ne ovat kuin lämmin peitto, johon voi kääriytyä kylmänä iltana. Yhtä asiaa en tosin muista, tärkeintä. Erityisen kasvoja en saa mieleeni enkä näe sitä muistoissani. Kaiken muun kyllä, mutta en hänen kasvojensa piirteitä. Tiedän ne, voin katsoa niitä kuvasta, muistan miltä hänen ihonsa tuntuu.. mutta en muista hänen kasvojaan. En niin hyvin kuin haluaisin. Kai se on vääjäämätöntä ja tapahtuu ajan myötä, vaikka kuinka yritän taistella vastaan. Muistoista pidän silti kiinni, haluan säilyttää edes jotakin. Kirjoitan ne ylös vaikka yksitellen, tunti ja päivä kerrallaan, mutta haluan muistaa. Elämä jatkuu ja menneessä ei voi elää, sanotaan. Miksei muka voi? Miksi pitää jatkaa eteenpäin, jos ei halua eikä jaksa?

Kyllä me pärjätään.

perjantai 21. elokuuta 2009

Vappu 07.

torstai 20. elokuuta 2009

Minä haluaisin.

Blogiarkisto