Erityinen päivä.

Vuosi sitten leivoin kakkua Erityisen syntymäpäiville. Siinä oli raitakuorrutus, päällä sini-valkoinen ja reunoilla vihreää, valkoista ja punaista. Se näytti oksettavalta, mutta Erityinen onnistui jälleen ylittämään itsensä näytellessään ihastunutta. Näin kyllä omin silmin kakun surkean tilan ja tiesin, ettei Erityinenkään ole sokea, mutta silti hänen kiitoksensa lämmittivät mieltä. Hän sanoi, että se on paras syntymäpäiväkakku, ensimmäinen minun leipomani. Hän toivoi, että saa riemunkirjavia kakkuja minulta vielä ainakin 40 vuotta.

Kaksi vuotta sitten istuimme ravintolassa Italiassa. Se oli minun valitsemani, kaupungista jossa en koskaan ollut aikaisemmin käynyt. Ravintola oli pienellä sivukadulla, tunkkainen ja savuinen. Se oli näyttänyt paremmalta netissä, josta sen löysin taustatutkimusta tehdessäni. Erityinen sanoi, että se oli paras ravintola koskaan.

Kolme vuotta sitten olin Helsingissä, Erityinen Lontoossa työtapaamisessa. Istuin parvekkeella, Erityinen seisoi sateessa Kensingtonissa. Puhuimme puhelimessa niin kauan, että Erityisen kollega haki hänet takaisin sisälle. Olin lähettänyt Erityiselle lahjaksi kirjan, joka ei koskaan saapunut perille. Erityinen sai flunssan sateessa seisomisesta. Silti hän sanoi, että se oli paras syntymäpäivä.

Neljä vuotta sitten lähetin Erityiselle tekstiviestin, ensimmäisen koskaan. Se on hänen puhelimessaan edelleen.

Tänä vuonna en leiponut kakkua, en soittanut, en lähettänyt viestiä. Lähetin vain ajatuksia.