Pikakelaus.

Orkidea oli pimeässä nurkassa. Nonna kuulemma tiesi, että se pitää hämärästä. Ja kastelusta suoraan kannusta, harva se päivä. Kiristelin hampaitani, mutten viitsinyt puuttua asiaan. Salaa kävin kyllä kaatamassa vettä pois ruukusta jos olin yksin kotona. Sitä tapahtui melko usein, Nonna ja Nonno viettivät paljon aikaa Pienen kanssa kävelyillä ja Erityinen sulkeutui vanhaan huoneeseensa, olin siis käytännössä yksin. Erityinen ei enää puhunut minulle, ei mitenkään huomioinut Pientä. Ei sen jälkeen, kun eräänä aamuna ensimmäisiksi sanoikseen ilmoitti haluavansa minut ja Pienen muualle. Ei muistanut, eikä rakastanut. Nonna huusi ja paiskoi ovia, Nonno yritti puhua järkeä. Mutta ei. Tuntui, ettei missään ollut enää mitään järkeä.

Paitsi että olihan siinä. En minäkään rakastaisi miestä ja lasta joita en muistaisi aikaisemmin tavanneeni. Jos joku tulisi kadulla vastaan ja ilmoittaisi, että on poikaystäväni ja tässä lapsemme. Usein sanoin, että Erityisen tila oli varmaan kuin kunnon baari-illan jälkeen. Illasta hyvin hämäriä muistikuvia, mutta koko ajan joku soittaa ja kertoo, mitä tuli tehtyä. Ja ainoa todiste asiasta on toisen sana, koska omiakaan muistikuvia ei ole. Paitsi että Erityinen ei viettänyt harvinaisen railakasta iltaa ja töppäillyt taksijonossa, vaan eli kokonaisen elämän. Vaikkei sitä muistanutkaan.

Oli pakko uskoa, että aika parantaa. Ja paransihan se, hetkellisesti. Olimme Pienen kanssa ehtineet olemaan Suomessa kolme viikkoa, kun Erityinen soitti ja sanoi muistavansa ja rakastavansa. Muisti jopa Pienen syntymän paremmin kuin minä. Joulua vietimme yhdessä Suomessa ja kaikki oli taas hyvin. Viikon. Kunnes kaikki taas muuttui eikä Erityinen enää rakastanutkaan. Tammikuun olimme Pienen kanssa Italiassa ja palattuamme Suomeen en ole enää Erityisestä kuullut. Toki Nonna ja Nonno lähettelevät sänköposteja ja pitävät tilanteen tasalla, mutta Erityiselle emme ole olemassa. Kaikki muu hänelle on todellista. Työ, koripallo, ystävät.. vain minä ja Pieni kuulumme elämään, jota Erityinen ei kykene tuntemaan omakseen.

Viimeisimmässä sähköpostissa oli liitteenä lääkärin lausunto. Pysyvä aivovaurio, radikaali persoonallisuuden muutos, epilepsia. Terapia lopetettu, kaikki mahdollinen tehty.
Mutta kyllä me kai silti pärjätään.