Heinakuu merella tietaa muutoksia. Saa muuttuu kuumemmaksi ja kosteammaksi, yha useammin oisin jyrahtelee ukkonen. Joinain paivina olo on kuin kaupungissa, merelta ei tule tuulahdustakaan. Kostea ilma seisoo paikoillaan ja ihmiset pakkautuvat ostoskeskuksiin, joissa on ilmastointi. Heinakuu tarkoittaa myos lomaa. Ja se tarkoittaa ihmisia. Uusia ja paljon. Takarivin vuokravarjojen alla kay kuhina kuin muurahaispesassa, joka pava varjojen alta loytyy uusia toimistotoissa levinneita ahtereita. Enemman vaaleaa massaa kuin laki sallii, se heijastaa valoa niin etta silmiin sattuu. Mika voikaan kismittaa enemman kuin se, ettei tunne rannalla jotakuta. Mista sen voi enaa tietaa kuka seurustelee kenen kanssa ja kuka on kenenkin vaimo tai rakastaja kun vaki vaihtuu kuin Berlusconin skandaalit. Ja sehan meita eturivin vakionaamoja ottaa paahan, kun ei tieda kaikkien elamasta kaikkea.
Heinakuussa saapuvat myos turistit. Kaduilla nakee autoja Milanosta, muutamia Hollannista ja lehtikioskin saattaa tayttaa Torinon murre. Eilen en loytanytkaan The Daily Telegraphia. Se yksi ainoa kappale oli kuulemma myyty jo. Tanaan kadulla torttoili lauma sisilialaisia. Huomasin ajattelevani, etta mita ne tanne tunkevat? Minun kylaani ja minun lehtikioskiini. Ja vievat viela minun lehtenikin, sen jonka olen joka ikisena paivana kaynyt ostamassa. Jo on perk..! Menisivat koteihinsa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti