Tavoitteita.

Kyllä me muuten oikeastikin pärjätään. Rankkaa on ollut ja on varmasti jatkossakin, mutta pikkuhiljaa helpottaa, päivä päivältä. Koskaan en olisi uskonut, että pärjäisin yksinhuoltajana. Ja että vielä voisin katsoa peiliin ja todeta, etten muuten edes ole yhtään pöllömpi äiti. Paljon tuntuu menevän pieleen ja alan 'oppikirjoista' poiketen tässä elellään, mutta onko tuo nyt sitten niin vakavaa..

Kun Pienestä vaan tulisi hyvä ihminen. Sellainen, joka voisi saada elämässään kaiken mitä haluaa muita tallomatta ja kaikkia kunnioittaen. Jos oppisi antamaan enemmän kuin haluamaan ja vaatimaan, jos voisi kulkea pää pystyssä tietäen kuka on ja mistä tulee. Jos Pieni voisi joskus ymmärtää miksi hänellä ei ole isää, miksi tämä meni näin. Jos osaisi olla syyttämättä ketään, miettimättä miten olisi voinut olla ja pohtimatta miksi juuri meille kävi näin. Jos osaisi elää hetkessä ja elää vanhan hyvän moton mukaan;
Vivi con passione. Ridi di cuore. Ama profondamente.

Ja jos katsoisi äitiään 20 vuoden päästä ja toteaisi, että ihan hyvin me mamma pärjättiin. Siinähän sitä riittää, tavoitetta elämälle.

Toistaiseksi Pieni tyytyy pohtimaan miksi pandat syö pamppua ja missä järjestyksessä pää, olkapää, peppu, polvet ja varpaat olivatkaan.

An old lady.

For a long time I believed an adulthood starts to gleam on the horizon when you seriously think about buying an under-eye moisturizer. Childhood was over already when concealer and spot cream were more important than life itself. And I noticed teenage was over when the idea of using moisturizing skin products first crossed my mind and I found myself buying red lipstick, not the teenage-pink lip gloss. The time between pink lip gloss and under-eye moisturizer was the timeless and hectic period between late youth and early adulthood. The time I thought would last forever. I took eternal youth and glowing skin for granted and under-eye moisturizers belonged to old ladies with a perm and a Burberry scarf.

But it's not all quite that simple. One day you get an under-eye moisturizer as a gift. And you have to face the fact someone thinks you're old. That even though you feel young, someone thinks that auntie needs that cream. That she's an adult. Even if was a joke, the whole moisturizer. Still it makes you think. And the moisturizer goes somewhere in the drawer. After some days of staring at it, you decide to try it. You don't really see the results, but still you find yourself using it every single morning. And it doesn't feel bad at all. What's good is good.

It's a natural next step to start paying attention on the adverts where a pretty woman with a beautiful skin smiles widely and next to the picture there's words like "for an adult skin", "nourishing" and "firming". And then you decide to buy a caring night cream. After all, caring about yourself is like putting money in the bank. And all of a sudden being an adult woman doesn't feel awful at all. It actually sounds smart and wise. And men like older women anyway, it's a well-known fact. So why not use that caring and nourishing lotion when there's skin to use it on. But you swear you will stay away from everything that says "lifting".

But just wait.. one morning, without really even thinking about it, you first use some under-eye moisturizer, then the nourishing stuff on your face and even on your neck after that. Just like that, without thinking about the consequences. And it's only a moment away when the cream is on the decolte already. And then you read a women's magazine and there's a little sample between the pages. And before you even realize, you're trying it, even though the bag screams the word of danger. "LIFTING", it says.

So is an under-eye moisturizer the end of youth and the beginning of the adulthood? Well, not really a beginning anymore in my case after I accepted it as a part of my life and content of beauty-box. I'm on a inescapable, unavoidable path towards the wrinkly and frail old age and my hair is starting to get curly and short and one morning I wake up and find no jeans, but only Burberry trousers and hats and scarfs. Aaaargh! And the next I find myself swimming in the pool of energizing moisturizer and buying cell renewal cream for the night and anti-age moisturizer for the day, time freeze lotion for the neck, instant lift super serum for the decolte, firming wonder cream for the breasts, cell active total care body lotion and smoothing pro-retinol A par-elastyl anti-cellulite gel.

Jouluostoksia.

Kylläpä on hyvä että tulin ajoissa jouluostoksille ennen ruuhkaa. Paitsi että niin on näköjään tehnyt aika moni muukin. Miksei täällä taaskaan ole parkkipaikkoja? Ja miksi joidenkin urpojen on parkkeerattava niin, että kolmeen ruutuun mahtuu vain 2 autoa?

Miten täällä onkin näin paljon ihmisiä? Ja miten en ole koskaan huomannut, että sitä ihanaa tuoksua myydään tässä suihkugeelinäkin. Ja jos ostaa pakkauksen niin saa tuoksun, suihkugeelin ja voiteen. Eihän tätä oikein voi olla ostamatta? Jossain vaiheessa kuitenkin tarviin tätä tuoksua uuden pullon, olis tässä sit jo valmiina. Ja onhan tää sillai halvempikin kun ne on kaikki tässä paketissa, ei tarvii erikseen ostella. Jotain pientä itsellenikin lahjaksi..

Täällä yläkerrassa on varmaan jossain niitä tossuja mitä piti äid.. Apua, ihanat kengät! Siis just tollaisia oon etsinyt. Pitäiskö vai eikö pitäis? Jos ostan ne sit joulun jälkeen alennusmyynnistä. Mutta ei niitä välttämättä silloin ole enää eikä välttämättä ole rahaakaan enää. Ja tulishan noita käytettyä tosi kovasti kun niissä on tollainen korko, matalampi kun korkeissa ja korkeampi kun matalissa. Ja kun ei mulla kuitenkaan ole just ton värisiä. Jos mä ne vielä.
Ja pakko saada toi laukku kun se on just saman värinen kun ne kengät! Mitä laukkua mä muuten niiden kenkien kanssa käytän kun ei ole sen värisiä? Sitäpaitsi tuohan on just oikean kokoinen vaikka.. johonkin. Löytyisköhän täältä muuten vielä samanvärisiä hanskoja..

Unohdinkohan mä nyt ostaa jotain? Kirjakaupasta piti ainakin se joku kirja isälle. Ihan hyvä että tulee muuten käytyä kirjakaupassa koska mullahan ei ole vielä kalenteria ensi vuodelle. Pitää sekin ajoissa niin ei tarvii sit kiireellä tammikuussa etsiä. Ja voisihan täällä olla niitä englanninkielisiä painoksia siitä yhdestä kirjasta..
Olipa hyvä että kävin kirjakaupassa! Olisin muuten ihan unohtanut ne askartelutarvikkeet joita ehkä tarviin vuoden alussa!

Miten mulla on koko ajan sellainen olo että unohdan jotain? Ehkä mun piti ostaa koru jollekin? Niin varmaan, parasta pistäytyä vielä tuolla..
Siis tarviinko mä oikeasti kaikkia näitä hiuspinnejä ja koruja mitä ostin? Eihän mun hiuksista saa edes tehtyä mitään kun ne on niin lyhyet! Mutta toisaalta äkkiä ne kasvaa. Ja se rintakoru on ihan tarpeellinen jos tulee vaikka joskus kutsu johonkin hienompiin juhliin, ei sit tarvii miettiä että olispa sellainen koru.
Mutta niin, jos tulee sellainen kutsu niin mitä mä laitan päälle, eihän mulla ole oikein mitään sellaista.. Ai mitäs tuolla, -10% vapaavalintaisesta vaatteesta. No onpa osuva tarjous, ehdin onneksi vielä käydä siellä pian..

Ei se nyt niin halvaksi tullutkaan se -10%. Mutta on nää kaikki kyllä hienoja ja talvitakkejahan tarvii aina. Ja paitoja ja farkkuja ja on nyt se mekkokin jos pitää mennä juhliin. Hyvä!

Voi ei, nyt mä tajusin mitä unohdin. No sen tuoksun veljelle ja lampaannahkatöppöset äidille ja kirjan isälle ja.. kaiken. Eikä mulla todellakaan ole nyt aikaa enää mennä mihinkään muualle paitsi kotiin. Mutta tuli sentään ostettua itselle jotain pientä. Tarvii varmaan ensi viikolla tulla uudelleen jouluostoksille.

Encephalitis.

Encephalitis is inflammation of the brain. The inflammation is caused either by an infection invading the brain (infectious); or through the immune system attacking the brain in error (post-infectious / autoimmune encephalitis).

Nerve cells may be damaged or destroyed by the viral infection, the immune reaction and by pressure resulting from the inflammation. This damage is termed “acquired brain injury (ABI). Some loss of brain function is therefore a probable outcome of encephalitis. In some cases, however, this loss occurs on a relatively small scale resulting in very minor impairment, such as some loss in speed of thinking. In other cases damage can be extensive leading to significant impairments.

There will be a wide variation in exactly in how encephalitis affects the person in the long term. Tiredness, recurring headaches, difficulties with memory, concentration and balance are often reported as are mood swings, aggression and clumsiness. Epilepsy, as well as being a feature of the acute illness, may develop weeks or months after the illness has subsided. Physical problems may include weakness down one side of the body, loss of sensations and of control of bodily functions and movement. Speech and language problems are also common features. Speed of thought and reaction may be reduced.

Recovery is a long and slow process. An initial period of convalescence with plenty of rest is recommended. This should be followed by a programme of graded activity and rest over 3 – 6 months giving the brain the opportunity to restore function. In more severe cases a period in a brain injury rehabilitation unit may be necessary.

Compared to other infectious diseases, encephalitis has a high mortality rate. The illness can be very quickly fatal causing extreme trauma for all the family. It is difficult to understand why a virus infection in the modern world can have such devastating consequences.

www.encephalitis.info

Kuinka paha tuuli unohdetaan.

Paha mieli on kuin lankakerä, sellainen oikein solmuinen. Pörrölankaakin vielä, ei sitä saa selvitettyä millään. Haluaisi murista kaupan tädille ja kertoa, mihin saa sen bonuskorttinsa tunkea. Ja sitten tekisi mieli itkeä, kun kännykkä on hukassa ja auton avain vääntynyt. Miten sillä saa ovet auki tai auton käyntiin kun se on ihan kiemuralla? Ja kengästä heiluu korko, ihan varmasti. Pitääkö muka kävellä kaupasta kotiin heiluvalla korolla, koska ei saa ovia auki ja jos saa, niin ei se moottori ilman avainta käynnisty. Mihin sitten laitan ostokset? Miksi en jo kotona huomannut avainta ja korkoja, olisin ottanut vara-avaimet ja toiset kengät. Ja kun se auton ovi aukeaa ja avainkin menee virtalukkoon ihan hyvin, niin eiköhän se viereisen parkkiruudun mamma kiilaa ihan eteen. Jos muut osaisivat ajaa kuten minä, niin olisi kyllä paljon turvallisempaa ajella. Musiikkikaan ei kuulosta hyvältä, ei mikään. Hiljaisuudessa on ihan tylsä ajaa eikä todellakaan tee mieli laulaa itse. Ja sitten pitää ajaa poliisiauton perässä, köröttelemällä kun ei ohittaakaan viitsi. Kotiin kun pääsee, niin tietysti ostoskassi leviää pihaan ja saa kyykkiä ympäriinsä keräilemässä tavaroita. Niillä heiluvilla koroilla, jotka eivät kyllä ehkä sittenkään heilu. Kun saa kaikki tavarat raahattua sisälle, pitää vielä lähteä takaisin ulos postilaatikolle ja tuuleekin niin kylmästi että varmaan saa flunssan. Ja postilaatikossa on kasa laskuja, niinpä tietysti. Ja.. paketti. Takuulla ei ole tullut tilattua kyseisestä paikasta yhtikäs mitään viime aikoina, mitä ne minulle paketteja lähettelee. Varmasti joku sekaannus ja sitä joutuu selvittelemään sitten seuraavat päivät, ihan kun tässä ei muutakin tekemistä olisi. Pakkohan se paketti on silti avata ja katsoa että mitä ne kuvittelevat minun tilanneen. Ja paketissa on kortti rakkaalta ihmiseltä ja pieni lahja, ajatuksella valittu. Juuri sellainen, josta oli joskus puhetta. Ja sitten pitää etsiä kännykkä -ja löytää se juuri sieltä missä se aina on- ja soittaa ystävälle ja kiittää ja puhua elämän ihanuudesta ja unohtaa, että teki mieli murista yhtään kenellekään. Unohtaa jopa se, että kaukopuhelu Australiaan maksaa 0,660 €/min+pvm.

Villasukkia.

Viime talvi on musta aukko. Saan napattua sieltä täältä pienen muiston, kuin yksittäisen kuvan. Kokonaisuudesta on vaikea saada käsitystä. En muista mitä tein, missä kävin, mitä tunsin tai ajattelin. Syys- ja huhtikuun välinen aika on melkolailla kadoksissa, lukuunottamatta niitä pätkiä jotka olen tänne kirjoittanut. Olin paikalla, kun Pieni otti ensimmäiset askeleensa, mutta en muista niistä mitään. En muista ensimmäisiä hampaita, en Pienen ensimmäistä joulua. Onneksi on albumillinen kuvia. Niitäkään en muista ottaneeni. Ihme, että yleensä selvisin jokseenkin järjissäni kevääseen saakka. Ja nyt.. elämä tuntuu aivan uudelta. Ei tässä kai vielä voi juhlia Erityisestä yli pääsemistä enkä sitä koskaan halua tehdäkään, mutta asia on käsitelty loppuun. Ainakin niin loppuun, että kaipaus on tasaisen jatkuvaa eikä enä hyökkää nurkan takaa kimppuun täydellä voimalla. Nyt Erityisen muisto on kuin ystävä tai lämmin peitto. Tai villasukat. Sellaiset, jotka olisivat jalassa yötä päivää. Tänä syksynä ei iskenyt edes masennus ja talvestakin aion ottaa kaiken irti, ne villasukat jalassa.

Ystäville suurkiitos.

Older and more boring.

Some years ago I swore I will never, ever let anyone change me. I am what I am, take it or leave it. How silly, considering I was a mess. Not that I'm all serene and organized now but at least I'm a bit wiser. I don't know if it's called growing up, I heard some people do that. Probably partly that and partly because of Him. He never wanted me to change, He didn't point out my faults telling me to fix them. He loved me the way I was and because of that I wanted to change. I quit some stupid habits, I became more open, I started trusting people, I started to talk about myself, I was able to tell how I feel. Some people said I turned into someone else, someone old and boring. Maybe so and in that case I like being old and boring. It means I can slow down, I don't have to be in 5 different places at once, I can live in this moment right now. I still don't know where I'm going and what I want to do, but I know what I do not want. And that's something.

There's still one major fault in me though, I still look at the world through my pink glasses. I'm utterly romantic and see love everywhere. Everywhere apart from my own life.