Tavoitteita.

Kyllä me muuten oikeastikin pärjätään. Rankkaa on ollut ja on varmasti jatkossakin, mutta pikkuhiljaa helpottaa, päivä päivältä. Koskaan en olisi uskonut, että pärjäisin yksinhuoltajana. Ja että vielä voisin katsoa peiliin ja todeta, etten muuten edes ole yhtään pöllömpi äiti. Paljon tuntuu menevän pieleen ja alan 'oppikirjoista' poiketen tässä elellään, mutta onko tuo nyt sitten niin vakavaa..

Kun Pienestä vaan tulisi hyvä ihminen. Sellainen, joka voisi saada elämässään kaiken mitä haluaa muita tallomatta ja kaikkia kunnioittaen. Jos oppisi antamaan enemmän kuin haluamaan ja vaatimaan, jos voisi kulkea pää pystyssä tietäen kuka on ja mistä tulee. Jos Pieni voisi joskus ymmärtää miksi hänellä ei ole isää, miksi tämä meni näin. Jos osaisi olla syyttämättä ketään, miettimättä miten olisi voinut olla ja pohtimatta miksi juuri meille kävi näin. Jos osaisi elää hetkessä ja elää vanhan hyvän moton mukaan;
Vivi con passione. Ridi di cuore. Ama profondamente.

Ja jos katsoisi äitiään 20 vuoden päästä ja toteaisi, että ihan hyvin me mamma pärjättiin. Siinähän sitä riittää, tavoitetta elämälle.

Toistaiseksi Pieni tyytyy pohtimaan miksi pandat syö pamppua ja missä järjestyksessä pää, olkapää, peppu, polvet ja varpaat olivatkaan.